Kuulumisia ja kummastelua

2017-07-22 14:06:53

Morjensta pitkästä aikaa täällä blogin puolella!

 

Kesä juoksee hirveää vauhtia kohti loppuaan ja paljon on ehtinyt tapahtua kevään jälkeen. Yo-juhlat on juhlittu, muutto hoidettu pari kuukautta sitten ja kesätreenejä on pyöritelty jo hyvä tovi. Vuokatin auringon alla kaikki on sujunut varsin mallikkaasti ja päivät on kuluneet lähinnä treenaamisen, nukkumisen ja syömisen ympärillä.  Perus kesäsettiä siis! 

Kesä on joka kerta sinällään hauska ajanjakso, koska joka talvi ja kevät sitä mielessään ajattelee että olispa kiva käydä jotkut festarit tai loma jne, mutta loppujen lopuksi ei niitä hyviä ja kehittäviä päiviä kovin montaa ole varaa heittää hukkaan, joten ne ''hauskat'' menot on joka kesä pääasiassa skipattu. Ja onhan sekin totta, ettei festarit ja valvotut yöt ole välttämättömyys tai ainoa hauska juttu jota kesällä voi tehdä. Niin kauan kun kesäisenä perjantai-iltana jään mieluummin nukkumaan ja herään aamulla ajoissa lenkille, en aio muuttaa mun kesäsuunnitelmia. Ehtii sinne Ruisrockiin mummonakin pitämään hauskaa ;)

IMG_8879

''Oikean'' kesäloman sijasta pakattiin keskiviikkona auto ja hurautettiin Ylläkselle 1,5 viikon omalle leirille. Lappiin on aina yhtä ihanaa tulla, mihinkään ei ole kiire ja pääsee vähän irti siitä kotona olevasta ''arjesta'', vaikka käytännössä päivät pyörii täällä ihan samalla rytmillä. Kyllä se maisemanvaihdos vaan aiheuttaa korvien välissä hassuja juttuja. 

Kotona on ennemminkin sääntö kuin poikkeus se, että kuuntelen paljon musiikkia lenkillä. Täällä ollessa ei edes huvita ottaa kuulokkeita mukaan, koska välillä on vaan kiva lähteä tunturin hiljaisuuteen yksin juoksentelemaan. Tän päivän neljän tunnin vaellus yksin Ylläksen poluilla teki kyllä hyvää päälle ja havahduinkin monta kertaa siihen etten edes oikein miettinyt mitään (tosin tulee niitäkin hetkiä kun tajuaa miettivänsä mm. sitä miten porot kommunikoi keskenään siitä minne tässä nyt ollaankaan porukalla menossa). Hah. 

Oon myös tosi ilonen siitä että viihdyn luonnossa ja osaan ottaa siitä kaiken irti. Tänäänkin tuolla tunturin rauhassa kävi mielessä, että mitenköhän kauan täälläkään on enää mahdollista nauttia kansallispuistosta ja kaikista hienoista maisemista. Täällä ei onneksi nää roskia tms. tuolla poluilla kun liikkuu, mutta muualla kylläkin.. Mietinkin nykyään aika paljon kaiken maailman ilmastonmuutoksia ja päästöjä ja saasteita, ja tuntuu typerältä ummistaa silmät jatkuvasti kaikelta tältä, kun ei itse voi isossa kuvassa asioihin millään tavalla vaikuttaa. Onneksi voin jättää kaupassa muovikassit ostamatta sun muuta pientä, mutta karuahan tämä nykymaailman meno meinaa olla. 

Käytin tänään lepoiltapäivän What the Health -dokumentin katsomiseen Netflixistä (suosittelen myös sulle), ja se veti kyllä sanattomaksi. Jos asiaa haluaa summata, niin mun mielestä on surullista että nykymaailmassa raha ratkaisee sen, millaista ruokaa ja miten meidät opetetaan pienestä asti syömään. Joten jos jotain pitää sanoa, niin sanon sen että ihmiset avatkaa silmänne sille mitä suustanne sisään laitatte. Kannattaa ottaa asioista selvää eikä tyytyä siihen mitä media syytää meille ''oikeana tutkimustietona'' ja ravintosuosituksina ihan pelkästään oman hyvinvoinnin takia. 

Loppuun vielä sen verran että itse olen ollut juomatta maitoa ja pääosin ilman maitotuotteita nyt muutaman vuoden. Ja kyllähän omassa olotilassa selvän eron huomaa jos silloin tällöin sattuu rahkapurkin tai jogurttia lapioimaan ääntä kohti... Itse aion jatkossa ottaa enemmän selvää kasvisruokavaihtoehdoista ja miettiä vielä vähän tarkemmin mitä kaupasta kotiin kannan. Ei nimittäin lihatiski ihan hirveästi tällä hetkellä houkuta...

Vaikka 2000-luku on tuonut mukanaan kaikkea uutta ja jännittävää, niin välillä tuntuu että elämä olis niin paljon helpompaa ilman kaikkea tätä minkä keskellä me joudutaan elämään. On niin paljon asioita jotka tuntuu olevan huonosti ja maailma pyörii materialismin ja ulkonäön ympärillä, mutta entä jos vaan pikku hiljaa opeteltaisiin arvostamaan kaikkea hienoa ja hyvää mitä täällä vielä on sen sijasta että valitetaan jatkuvasti oikeasti turhista epäkohdista ja pikkuasioista. On olemassa maita ja ihmisiä, joissa asiat on miljoona kertaa huonommin, mutta ainakin iltapäivälehtien kommenttibokseja lukiessa suomalaisilla taitaa niitä tosi tärkeitä ja isoja huolenaiheita olla vielä vähän enemmän.. 

Hyvää viikonlopun ja kesän jatkoa kaikille! 

 

Vilma 

FullSizeRender_1

 

Yhteydenotot:

nissinenvilma@gmail.com

Toteutus:

Kotisivujen toteutuksesta ja ylläpidosta kiitos Tovarin poppoolle!

Se mukavempi digitoimisto