Tämän vuoden ensimmäinen ja viimeinen

2017-03-28 07:04:00

Aina vuoden lähestyessä loppuaan tulee pohdittua kulunutta vuotta; missä tein virheitä ja mitä niistä opin, missä kävin, keneen tutustuin, mitä jäi käteen ja mitä vältän seuraavana vuonna. Pidän kulunutta vuotta tosi tärkeänä mulle. Oon tajunnut paljon asioita ihan pelkästään kaivelemalla menneitä ja käymällä asioita läpi, mutta myös oppinut uusista jutuista ja ihmisistä niin paljon että uskon tulevan vuoden suunnittelun ja toteutuksen olevan paljon helpompi mitä alunperin kuvittelin. Viimesten viikkojen aikana on pitkästä aikaa ollut sellanen olo ettei tulevasta tarvitse kantaa huolta joka päivä tai vaivata sillä päätä vaan on voinut keskittyä olennaiseen ja elää päivä ja hetki kerrallaan, ja tätä pidän isona saavutuksena mulle. Mulla kun on tapana stressata asioita viikkojen ja kuukausien päähän, ja useasti unohtuukin se tärkein eli just tää hetki.

Tänä vuonna oon myös antanut mun sisällä lymyävän pikku perfektionistin jäädä tärkeämpien juttujen varjoon, ja unohtanut liiallisen suorittamisen. Vaikka mulla on kova halu olla kaikessa hyvä ja paras ja saada onnistumisista hyväksyntää muilta, oon pystynyt lopettamaan sen ajattelumallin käytön että on pakko tehdä sitä ja tätä tai että on pakko voittaa ja olla paras. Oon keskittynyt niihin asioihin joilla on oikeesti väliä ja lukenut mm. muutaman hyvän urheilupsykologiaa koskevan kirjan ja käynyt kehittäviä keskusteluja hyvien tyyppien kanssa, joiden myötä oon tajunnut että ei tässä koko hommassa oo mitään järkeä jos ei siitä nauti täysillä ja tee sitä ilon kautta. Useasti oon miettinyt niitä kisoja tai suorituksia joissa oon onnistunut ja ollut parhaimmillani, ja oon tajunnut että silloin mikään ei oo tuntunut pakolta tai väkinäiseltä. Silloin oon ollut rento ja rempseä, iloinen ja täynnä intoa, jutellut ja naureskellut, enkä höseltänyt ja mököttänyt musiikit korvilla ja lasit silmillä vihaisena ja hokenut että mun on pakko voittaa. Päätin myös kesällä, että jos joku juttu ei tunnu kivalta tai oikealta, en tee sitä. Oon pyrkinyt keskittymään hyviin juttuihin ja fiilistellyt ihan kaikkea pientä mikä on ennen tuntunut turhalta ja merkityksettömältä, ja tajunnut että tätähän mulle on jo monta vuotta ''jankutettu'' mm. valmentajan toimesta. Parempi myöhään kun ei millonkaan! 

En aloittanut syksyn YO-kirjoituksiin lukemista heinäkuussa vaikka niin talvella suunnittelin, koska hiihtoon keskittyminen oli kivempaa. Enkä stressannut juuri ollenkaan koko luku-urakasta. Ja hyvinhän ne lopulta menikin. Vaikka tiedän, että pystyisin esim. koulun kanssa paljon parempaan ja pystyisin kirjoittamaan niitä Älliä jos vaan haluaisin, mutta oon todennut että mä en halua. Nautin urheilusta ja sen tuomista fiiliksistä, luonnosta ja ulkoilusta ja hikoilemisesta niin paljon enemmän kuin kirjojen pänttäämisestä ja mindmapeistä, että mun perfektionisti puoli kyllä ymmärtää jos vedän nyt vähän vasurilla.

Voisinhan mä panostaa urheiluun ja kouluun täysillä niinkuin monet tekeekin. Mutta tiedän etten jaksa. Joten fiksuinta oli tehdä keväällä valinta mitä tältä vuodelta haluan; nauttia urheilusta täysillä ja jättää koulu vähän enemmän sivuun kuin yleensä, vai panostaa kouluun täysillä ja olla syksyn pimeydessä niin loppu ettei lenkille lähtö kiinnosta yhtään. Ja päätin olla toistamatta samaa virhettä kuin edellisenä vuonna. Mulle riittää varsin hyvin tämän hetkinen M keskiarvo jo menneistä kirjoituksista, ja tiedän että handlaan kevään kouluhommat vähintään yhtä hyvin samalla asenteella. Tulevaisuudessa haluan kyllä opiskella, mutta siihen hommaan ainakin näillä näkymin alan vasta silloin kun koen että voin keskittyä täysillä.

Tällä hetkellä koen että joululoma tuli hyvään saumaan, koska nyt on ollut aikaa keskittyä pelkästään treenaamiseen, nukkua päiväunet silloin kun huvittaa, olla miettimättä muita asioita ja hakea hyvää fiilistä kohti talven pääkisoja sekä myös ladata akkuja vikoja koulujuttuja varten jotka pitäis olla paketissa maaliskuussa. Ja kaikki onkin mennyt tosi hyvin. Oon tosi innoissani tulevista kisoista ja ootan innolla kevättä ja tulevaa vuotta, koska saan ihan itse vaikuttaa siihen, mitä tulevana vuotena teen, missä asun ja kenen kanssa. Ja nyt aion vaan nauttia.

Loppuun haluan vielä sanoa sen, että etsikää teidän ympärille sellaisia ihmisiä jotka kehittää ja vie teitä eteenpäin joka päivä ja tekee teistä ihmisinä parempia, viisaampia ja onnellisempia. Kannustaa ja tukee ja luottaa siihen että pystytte mihin vaan kunhan ensin itse haluatte ja tiedätte mitä haluatte. Niin mä tein, ja tiedän että vedetään ens vuonna vielä paremmin.  

 

                    vilma_1

                   Onnellista Uutta Vuotta 2017!

 

                Vilma 

Yhteydenotot:

nissinenvilma@gmail.com

Toteutus:

Kotisivujen toteutuksesta ja ylläpidosta kiitos Tovarin poppoolle!

Se mukavempi digitoimisto